keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

synttäritytölle






Ompelukuvia...

Tammikuussa väkertelin päivän viimeisinä tunteina timantteja. Niiden tekeminen olikin aikamoisen koukuttavaa puuhaa. Samalla tuli mieleen lapsuuden ompelukuvat, joita tykkäsin näperrellä. Eilen iski paniikki, sillä synttärijuhliin oltiin menossa ja kortti edelleen tekemättä. Muuttolaatikon pohjalta onneksi löytyi mustaa kartonkia sekä neula ja lankaa. Leimasimia jouduin kauemmin tonkimaan, mutta onneksi nekin tuli lopulta vastaan kaiken muun tavaran keskeltä.

Hommahan meni niin, että piirsin paperille ilmapallon lyijykynällä. Neulalla pistelin reikiä tasaisin välein koko viivan matkalta. Sitten vaan lanka neulaan ja ompelemaan... Leimoilla vielä onnittelutekstit ja valmista tuli. Tätä oli kiva tehdä, ihan niin kuin silloin lapsena.

13 kommenttia:

  1. yksinkertaisen tyylikäs ja toimiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä just, Yksinkertaisimmat on yleensä just niitä parhaita. Kiitos!

      Poista
  2. Ompelukuvat on ihan parhaita. Tykkäsin tosi paljon pienenä. Saatiin paketti Majapuun ompelukuvia herra viis-veelle ja upposi sillekin ihan täysillä. Ihan huippuja! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Niin yksikertaista mutta silti niin jännittäiviä, että minkälainen lopputulos onkaan. Voi, voin vaan kuvitella miten tohkeissaan viisivuotias niitä väkertää. Ihana. Odotan innolla että meijän kolmevuotiaasta tulisi neljävuotias... :)

      Poista
  3. Tuo on kyllä tosi hieno ja mahti-idea! Varmaan joutuu joskus kopsimaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kopsi vaan :) Meillä on tänään manguttu niitä "Petran muffinsseja". Pitää vissiin yrittää saada jotain aikaiseksi. Otitko niistä muistiinpanoja kun teit?

      Poista
    2. Hih, ne onkin kunnon kestopullaa ;) Joo, kyllä mä jotenkin muistan. Voisin huomenna yrittää vaikka postailla jos siihen maltat oottaa? :)

      Poista
  4. Täällä on leikitty kahvikutsuja kovasti ja muffinsseja syöty ahkeraan. Kyllä tulee äidille kiloja, kun on lähes jatkuva tarjoilu. Kortin otin visusti talteen, että säilyisi ehjänä. Se on kaunis! Kiitos paljon! Kohta pitäisi alkaa miettiä virpomiskoristeita. Saisikohan täältä vinkkiä .... : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tuomisista on iloa! Ne muffinssit oli kyllä aikamoisen söpösiä. Niitä meillekkin täytyy tehtailla! Kääk- mä oon huono kaikissa pääsiäisjutuissa. Eli ei ainakaan mit'ään suurta väläystä oo täältä suunnalta tulossa... :(

      Poista

Kiitos kun kommentoit!