torstai 10. tammikuuta 2013

valmista tuli!





Laiska se töitään luettelee. Ja täällä niin laiska että toistaa jo itteään. Että ois mukamas jotakin tehny...

Viimeiset viisi viikkoa on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Arki koitti tän perheen tytöille kun isi lähti kuukauden kotona olon jälkeen takaisin töihin. Ensimmäinen varsinainen koitos koettiin pari päivää sitten kun kiireellä perheen muori pakkasi kolme lastaan toppakamppeisiin ja paiskasi suorituksestaan onnellisena oven kiinni. Onni loppui varsin lyhyeen kun takin tasku ammottikin tyhjyyttään. Avaimet jäi kotiin! Melkein siis kuin maailmanloppu ois koittanu. Onneksi sentään kaikki muksut oli jo ulkona ja vaippojakin pienimmälle tarpeeksi matkassa. Ja voin myös kertoa, että se ulko-ovi ei tosiaan aukea ilman avaimia. Kokeilin, monesti :D

Elämä on tällä hetkellä siis aikamoisen kiireistä ja vauva käsivarsilla on hyvin hankala mitään tehdä. Eilen otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja vihdoin sain matosta langanpätkät pujoteltua piiloon. On muuten oiva apulainen tuo muovinen parsinneulaa muistuttava ryijyneula... Jos joku tietää sille oikean nimen, niin saa hihkaista. Ei ollu edes kova homma, mutta tunnetusti se joka jää helposti tekemättä kun on olevinaan niin kamalaa.

No mutta matto on valmis. Ja toivottavasti uuteen kotiin se johonkin saadaan ujutettua. Vaikka tän kanssa onkin ollut pitkä taival, niin silti se on erittäin mieleinen. Ja väritkin tuntuu edelleen oikein omilta. Täältä löytyy tarkempaa infoa.

24 kommenttia:

  1. Toi matto on kyllä niiiiiiiin ihana!!!

    Hyvä, että kerroit avainten kotiin jättämisestä, muuten olis tullut sellainen olo, että oot supernainen, kun saat matonkin valmiiksi tuollaista lapsiasiakaskuntaa palvellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itekkin tykkään edelleen :)

      Hah! Supernainen-olo oli kaukana tuona aamuna. Ois tehny mieli vetästä kunnon itkupotkuraivarit... Muuten oisin kyllä, mutta vanhin muksuista oli kiikutettava kerhoon. Josta myöhästyttiin... Et aika super. Not :)

      Poista
  2. Tämä on ihana. Mulla tällä ohjeella tarkoitus tahdä viltti, värit vaan vielä mietinnässä ja aika kortilla. mutta jos ottas tavoitteeksi sen, vuoden sisällä valmis-projekti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodessa valmista on hyvä tavoite ;D Mattoa tehdessä yritin tehä joka päivä ainakin kaksi väriä valmiiksi. En iiiihan jaksanu... Mäkin sitä vilttiä kaipailen, mutta tuskin saan koskaan aikaiseksi.

      Poista
  3. Tämä on kyllä aina vaan ihan mielettömän ihana! Onnittelut päätökseen saattamisesta :) Kivat kuvatkin olet napannut!

    Mua vaan alkoi huvittaa. Miten meillä voi olla taas just samana päivänä blogin ulkonäkömuutos päällä..? Henkiset siamilaiset ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää oli pakko tehä ennen muuttoa valmiiksi kun muuten se ois sit jääny kaiken muun tekemisen jalkoihin.

      Aika hauska! Mä tuunkin sit kurkkaa mitä sulle sinne kuuluu...:)

      Poista
  4. Aivan ihana! Juurikin puhuin maanantaina sisarelleni, että perustettaisko kahden naisen ompelukerho ja tehtäis yhteistuumin ne Vaara-torkkupeitot. Ompelutukihenkilöstä ois ainakin itselleni suuresti apua - hommasta ei voisi luistaa, ongelmatilanteissa voi lyödä kaksi päätä yhteen ja onpahan joku jolle vuodattaa kun homma alkaa tökkimään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ompelukerho ois huippujuttu. Vertaistuki ois mukava lisä jos alkaa tuskastuttaa matkan varrella. Peiton mäkin haluaisin, mutta tuskin semmosta saan hetkeen:( Onko sulla jo värit mietittynä valmiiks?

      Poista
    2. Peiton alkuperäinen väritys miellyttää kovin, mutta myyköhän Novita enää niitä värejä? Saako udella mistä sinä ostit omasi? Mulla on päällä kausi "mustaa neolla", joten hieman yllättäen myös kirkkaat neonvärit kiinnostaisivat.

      Poista
    3. Mäkin tekisin näillä samoila väreillä. Tässä matossa käytin matonkuteita, jotka ostin Oulunkylän lankamaailmasta. Novitalla ei oo enää markettimyynnissä noita värejä, mutta tuli mieleen että löytyisiköhän Lauttasaaren tehtaanmyymälästä vanhoja lankaeriä ja värejä? Soittamalla selviäisi varmasti :) Tai voihan se olla että nyt keväällä tulee taas jotakin vastaavaa talvivärien tilalle...

      Poista
  5. Aivan ihana matto! Ja mainiot värit olet valinnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika herkulliset ovat kyllä. Ihan samat mitkä Vaara-peitossakin...

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin tykkään! Kopioin tosin suoraan alkuperäisestä Vaara-peitosta, joten sinne suuntaan myös kiitokset :)

      Poista
  7. Mahtava tuo matto! Oliko se vaikea tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ollu vaikee, lähinnä puuduttava. Tästä oli tarkoitus tulla pidempi, mutta jaksamus loppui kesken. Matonkude on aika raskasta neuloa, joten aikaa menee ainakin mulla enemmän kuin virkkaamiseen. Mutta kannustan kokeilemaan, jos tekee mieli :) Ja ohjeet löytyy siis Novitan sivuilta, Vaara-peiton nimellä.

      Poista
  8. Pienellä viiveellä, mutta voi että tää on kyllä kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suuri toive on saada se sopimaan seuraavan asuntoon...

      Poista
  9. Hauska matto! :) Virkkasin joskus tytölle samalla kuviolla viltin :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!