perjantai 3. tammikuuta 2014

Ruttukukka


Oikein mainiota Uutta Vuotta teille kaikille siellä ruudun toisella puolella! Teittekö uuden vuoden kunniaksi lupauksia? Minä tein: Herkuttele vähemmän, lenkkeile enemmän. Lupasin myös viettää enemmän aikaa ystävien seurassa. Niitä aika tavallisia lupauksia siis.

No, eilen olin sitten ihan yksinäni ulkoilemassa ja kotimatkalla eksyin läheiseen kukkakauppaan. Mielessä oli ostaa sellainen ihana ja mun hoidossa varmaan tosi pitkäikäinen oliivipuu tms. Mutta eipä ollut puita taikka muitakaan kivoja palmuja tarjolla. Tuollainen ruttuinen ja punainen kukka kuitenkin löytyi. Se oli niin symppis, että mukaan pääsi. Lapsi kehui sitä kamalan rumaksi! Uutta ruukkua yritin kukalle myös etsiä, mutta kaupan valikoimissa ei oikein mieleisiä ollut. Niimpä vanha Arabian keraaminen ruukku sai uuden kasvatin. Ihan hyvä parivaljakko, joskin jos kauniimpi ruukku tielle osuu niin saattaa olla kukkamultien vaihtoa edessä. Toivottavasti tämä säilyttää ruttunsa siihen saakka...

19 kommenttia:

  1. Voi, mikä ruttuinen♥ Symppis todellakin!

    Minä en tehnyt lupauksia uutenavuotena, mutta herkuttelua pitäisi kyllä minunkin vähentää ja lenkkeilyä lisätä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ruttu! Jaksaa ilostuttaa aina kun silmiin osuu.... :)

      Perinteisellä tyylillä siis sielläkin! Ei nuo mun lupaukset nyt oikein tunnu pitävän, mutta flunssassa ei kai kauheesti voi lenkkeillä...? ;/

      Poista
  2. Oi, tosi kaunis asetelma ja kukka! Miekään en lupauksia tehny.. jotenkin en tajua et on jo tammikuu, kun uusi vuosi meni koneessa ja nyt lämpöä 30 astetta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini!
      Mä oon aika pirun kateellinen noista lämpötiloista! Kuulostaa ihanalta. Nautinnollista ja rentouttavaa lomaa teille!

      Poista
  3. Jotain kivan vanhahtavaa ja mummolamaista kukassa. Vähän sanmaa suloisuutta kuin pitsilehdessä, sellaisen kukan meinaan tänä keväänä ruukkuuni ostaa.

    En varsinaisia lupauksia antanut, muutama ajatus mielessä kyllä on. Ruokaan ja liikkumiseen liittyviä. Niitä aika tavanomaisia siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummolatyyli taitaa olla just se mikä kiehtoo nyt näissä kukkasissa. Piti kuuklettaa pitsilehti ja nätti sekin. Vois tulla meillekkin :)

      Laiskasti lähti minunkin lupaukset käyntiin... Mutta ehkä se tästä vielä!

      Poista
  4. Samanmoisia lupauksia täälläkin :). Ja minusta nuo Arabian ruukut on kauniita, sopii ruttukukkaankin kivasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, nyt kun on silmä tottunut niin ehkäpä annankin olla noin. Kaupassa kokeilin vaaleampaan ruukkuun ja siinä itse kukka tuli paremmin esille. Mutta valkoisella pöydällä tuo musta ruukku on ehkä ihan jees ;) Asiasta kukkaruukkuihin siis... ;D

      Poista
  5. Tutulta kuullosti noi sun lupaukset, samoilla linjoilla täällä ollaan. Ihanaa tätä vuotta sinulle Hanna! kiios tästä sun blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride ihanasta kommentista <3 Piristi kummasti, kun tuntuu että on ihan jumissa koko blogin kanssa...

      Mut ehkä tekis mieli vähän vaikka irtsareita...;/

      Poista
  6. Ihanat kuvat ja ruttukukka!!
    Niin sitä lenkkeilyn määrää voisi lisätä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisi!
      Ja kiitos Tanja sinullekkin, ihana kun aina jätät käynnistäsi merkin <3

      Poista
  7. Minä ostin tällä viikolla samanlaisen kuka Plantagenista ja siinä oli vielä pari jotain ihmeellistä siemenvartta töröttämässä kattoa kohti. Nätti on :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on nätti! Näitä on nyt tullut moniin kauppoihin kun syksyllä koitin katella niin ei oikein löytynyt, ainakaan näin pientä.

      Poista
  8. Kiitos upeasta inspiroivasta blogista, eksyin tänne ja heti piti kahlata pitkälle taaksepäinkin! :D

    Mieleen jäi erityisesti virkkaamasi tiskirätit, ihania! Onko ne tehty bambulangasta ja löytyyköhän malliin ohjetta jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Silja ja kiitos ihanasta ja kannustavasta kommentista!

      Ja oletpas tosiaan aika kauas jaksanut selata :) Tässä allaolevan linkin takaa löytyy todellinen "sinneppäin" ohje, jota voi seurata mutta ehkä tuijottaisin ennemmin kuvaa. Ja nyt en muista edes missä kohtaa tuossa ohjeessa tulee mokia, kun en ole ainakaan vuoteen rättejä virkkaillut. Mallin olen siis itse kehitellyt ;))
      http://pikkupikkupisaroita.blogspot.fi/2012/08/hyvin-pyyhkii.html#comment-form

      Poista
  9. Päivä päivältä tykästyn tuohon kukkaan enemmän kun näitä kuvia käyn kurkkimassa. Pitää muuttaa tynnyriin asumaan siinä vaiheessa, kun ei ihan oikeesti saa ostaa edes yhtä kukkasta! ;D Iltalenkille voisit joskus eksyä näillekin nurkille, niin saisin mäkin väännettyä itseni ulos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mulle on käyny ihan samoin. Nyt siirsin sen tuohon mummolapöydälle ja siihen se sopiikin mainiosti! Seuraavaksi ajattelin pullojukan jostakin hommata. Mulla on selkeä aikuistuminen nyt käynnissä :D Kukkia voi aina ostaa, mä perustelen sen sillä etten osta karkkia. Yhtä hintaisia, mutta todennäköisesti kukka ilahduttaa pidempää ;)

      Yhteislenkki olis kyllä paikallaan! Ikeaan tosin olisi asiaa joku ilta... Eikse käy lenkistä?

      Poista
    2. Joo, käy se varsinkin jos vedetään koko näyttelykierros! ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!