tiistai 12. marraskuuta 2013

Vanha arkku





Kapioarkku kai. Se on puumerkin mukaan tehty vuonna 1953, vuonna jona isovanhempani vihittiin. Ja se oli minulle, suvun vanhimmalle lapsenlapselle tarkoitettu kun mummosta aika jättää. Mummon tavaroita setviessä, en halunnut arkkua itselleni sillä se oli mielestäni ruma ....ja ruskea. Nyt kymmenen vuoden jälkeen vihdoin itsekkin tajusin sen kauneuden ja sille oli myöskin tilaa tarpeeksi. Siskoni siitä piti hyvää huolta nämä vuodet. Ja nyt se on vihdoin meillä. Jos jostakin tavarasta voi tulla onnelliseksi, niin tästä tulin. Ikionnelliseksi.

Kannen aukaisu tuo muistojen tulvan, tuoksu on sama kuin mummolassa aikoinaan. Mummoni säilöi arkussa joulukoristeita. Niin aion minäkin tehdä. Ja kuulen suustani sanat "Ei saa istua sen päällä, se menee rikki." Sanat ovat myöskin perintö. Tuossa se sängyn vieressä toimii nyt yöpöytänä ja turvassa kiipeilijöiltä.

Lakkapinta on hieman kärsinyt ja rapissut. Se kaipaisi hiomista ja uutta pintaa...Mutta annan sen nyt ainakin toistaiseksi olla noin. Fiilistelen sitä alkuperäisessä asussaan tovin.


20 kommenttia:

  1. Ihana!! Vanhoja tavaroita ja juttuja on alkanut vasta omaa vanhemmuttaan (vaikka ei me nyt kauheen vanhoja vielä olla ;) arvostamaan. Mulle rakas mummini on luvannut perinnöksi hänen vanhan 60-luvun puunvärisen senkkinsä. Toivottavasti en kuitenkaan peri sitä vielä moneeen vuoteen, koska mummi saa luvan kyllä elää ainakin satavuotiaaksi :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Totta, että joihin juttuihin on pitänyt pikkasen kasvaa ja ne oman lapsuuden jutut on hetken levänneet taustalla. Kunnes sitten kokee sen valaistumisen ja joku asia onkin ihan superkaunis ja tärkeä.

      Oi, ihana mummin aarre sulla on odottamassa. Mutta senkkiä arvokkaampi on itse mummi <3

      Poista
  2. Aivan ihana arkku, onneksi siskosi huomasi sen kauneuden eikä kaappi joutunut sään armoille pilaantumaan tai vielä pahempaa, kaatopaikalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä tosi kiitollinen pienelle siskolleni <3

      Kiitos!

      Poista
  3. Se on totta, että moni asia näyttää vasta vuosien päästä hyvältä.
    Muistot ovat ihania!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkulla on niin iso merkitys ja muistoja täynnä, että en tajunnutkaan sitä ennen kuin sen meille sain! Joskus asioihin tarttee aika pitkän välimatkan jotta ymmärtää niiden merkityksen.

      Poista
  4. Tuo on kyllä niin täydellinen! Ja tää sun teksti sai ihan silmät kostumaan, ihanat muistot, snif.
    Onneksi on sisko tajunnut arkun kauneuden jo aikoinaan ja on ollut tiloja sitä säilytellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis onni on olla tuollainen sisko! Yksiöissään se on sitä säilönyt :) Sillä on paljon muitakin mummolan aarteita, jotka nyt on munkin mielestä tosi kauniita. Maljakoita ja niitä vanhoja lasipulloja.

      Muistot onneksi säilyy!

      Poista
  5. Samaa mieltä Petran kanssa,TÄYDELLINEN!!! mä en jälleenkään raaskisi maalata :) Tykkään niin kulahtaneesta vanhasta,hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aika täydellinen kyllä!

      En mäkään maalia siihen raaski sutia, mutta ehkä uuden lakan pintaan tai sitten en sitäkään :) Tuo on kulahtaneena just hyvä, mutta sitä arvon että säilyykö se ns. hyvänä jos lakkapinta on noin kulunut?

      Poista
  6. Kaunis! Lakkapinta saattaa olla tuonikäisessä sellakkaa, se selviää pyyhkäisemällä lakkapintaa alkoholilla jostain piiloisesta paikasta. Pinta on minusta kaunis noinkin. Näyttää raikkaalta teidän mustavalkoisessa kodissa!

    Ai tuossa Ikean lampussa on hieno tekstiilijohtokin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyypäs kokeilla tuota, jos tässä johonkin toimenpiteisiin topistautuu. Mutta luulen kuitenkin että annan sen olla tuollaisenaan ja tuumailen rauhassa. Munkin mielestä tuo kaivattua kontrastia kaiken muun keskelle ;)

      On, ja sekin on siihen kiva lisä :)

      Poista
  7. Tosi kaunis arkku, itse en kyllä raskis maalata sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Se on juuri tuollaisenaan kaunis. Ehkä kunnostusmielessä joskus siihen uuden lakkapinnan tms. sudin, mutta en maalilla peittäisi minäkään...

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos. Tunnearvo on kyllä mittaamaton!

      Poista
  9. Ouh, se on upea! Ja mikä parasta, vielä tunnearvoltaan suuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollekkin toiselle se olisi varmastikkin roska, mutta meille se on todella arvokas!

      Poista
  10. Löysinpä onnekseni blogiisi! Miten olenkaan voinut kävellä tämän ohi. Onnekas perjantai :)
    Teet hieno jälkeä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihan mahtava kommentti! Kiitos:) tervetuloa mukaan!

      Poista

Kiitos kun kommentoit!