tiistai 26. marraskuuta 2013

Tapetista koristeeksi.






Tapettipallo! Leikkasin ylijäämätapetista ympyröitä, muottina lasi. Sitten taittelin pallon sivuja, keskelle kolmion. Ohjeessa oli käytetty apuviivojen tekemiseen kaunista paperiveistä. Minä löysin vain ruuvarin. Toimi mainiosti sekin. Sitten vaan liimaa, taas sitä Pirkkaa. Ja toistoa muutaman kerran ja kohta jo valmista. Yksinkertaista ja helppoa. Naruksi mustaa juuttia ja häntään muutama puupallo, napitkin olisi varmasti ihanat. 

Mulla on joskus tapana jäädä johonkin juttuun koukkuun. Tämän pallon askarteluun jäin. Lopputulos on niin soma. Seuraavaksi ajattelin tehdä vähän pienemmän ja jouluisemman version, ehkä ripauksella kultaa. Häntään vielä kulkunen jos sellainen jostakin aarteista löytyy... 

Jos tekee mieli tehdä oma pallo, niin ohje löytyy Mokkasin- blogista.

( ps. Eihän tää oikeesti menny niin kuin strömsössä. Todellisuudessa ähräsin tätä kaksi päivää. Lapset flunssassa, kaikilla päikkärit mitä lyhyimmät. Kiukkua. Kaikki kaaoksessa. Liimakin loppui kesken. Ja pieniä sormia oli apuna joka käänteessä. Ne hyvät saksetkin hukkui välissä johonkin. Kuvien otto oli myös yhdenlainen show. Hyvä lopputulos kuitenkin palkitsee! ;)

25 kommenttia:

  1. hieno! kun ehtisi itse mitään väsäämään iltaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi olla, että mäkin joudun töihin palattuani vetämään vaan pelkkää happea iltaisin.. :D

      Poista
  2. Ihana, kuten kengät alla ja tähti ja uusi järjestys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja kiitos! ;) Onneksi sain nuo kengät ikuistettua...:)

      Poista
  3. Hieno! Minkäkokoista lasia käytit? Kartiotako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli Ikean lasi käytössä, siinä on halkaisija 8,5cm. Kartio on varmaan myös aika lähellä?
      Kiitti! :)

      Poista
  4. Onpa tosi nätti! Melkein alkais houkuttaa, mutta mun oma origamipaperipalloprojekti on nyt viikon jälkeen siinä vaiheessa, että ei tartte paljon muita palleroita sillä silmällä vilkuilla... Ei siis oikein suju, mutta ehkä joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tällänen aika perus, mutta silti siinä on tarpeeksi ilmettä:)

      Sellanen origamipallo kuulostaa hienolta! Mutta just aika työläältä. Innolla odotan lopputulosta :)

      Poista
  5. Hanna se on taas ahkeroinut.
    IHANA!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä iskee puuska saada jotain ihan valmiiksikin... :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Eilen oli ihana aurinko esillä...

      Poista
  7. Onpa kiva idea. Täytyy laittaa toteutukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait inspiksen tarttua hommiin :)

      Poista
  8. Onpa kiva. Ja noi puuhelmet kruunaa ton. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maya, puuhelmet on munkin mielestä just kivat :)

      Poista
  9. Oi!!! Tämä on ihana! Ja voi, kuulostaa juurikin ei-strömsöltä tuon suloisen tapettipallon tekemisvaihe, apuva! Mutta kuten sanoit, lopputulos varmasti palkitsee♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu aika kaukana sellaisesta seesteisestä askarteluhetkestä kahvikupposen kera :)

      Poista
  10. Hitsi miten hieno! Tota on ihan pakko kokeilla. PItäs joskus liittää videoklippiä mukaan siitä miten noi projektit oikeesti syntyy. Ja ääni tienkin pois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut kun vastaus viipyi! Laitahan sitten oma pallosi eetteriin:) Hei, hyvä postausidea! :)

      Poista
  11. Onkohan blogi vielä voimissaan? Täälä aamu tätä yritetty väkertää, mutta ohjeet puuttuu, enkä osaa laskea näköjääb :D montako "kolmiota" tässä sinun omassa on, kun on niin iso? :)

    VastaaPoista
  12. Onkohan blogi vielä voimissaan? Täälä aamu tätä yritetty väkertää, mutta ohjeet puuttuu, enkä osaa laskea näköjääb :D montako "kolmiota" tässä sinun omassa on, kun on niin iso? :)

    VastaaPoista
  13. Moikka! Kiva huomata, että tänne vielä joku joskus eksyy. Itse kyllä aika harvoin enää. Tuohon palloon en kyllä enää muista tarkempia speksejä, mutta kokoa saa muistaakseni kasvatettua noilla ympyröillä. Eli mitä isompi ympyrä, sitä isompi valmis pallo. Mutta ehkäpä sun pallo on jo valmistunut tällä välin;) Kivaa kevättä!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!