lauantai 3. tammikuuta 2015

Onnellista vuotta 2015


Blogitauko venähti aikamoisen pitkäksi. Ihan sen enempää suunnittelematta. Tässä välissä olisin voinut toivotella hyvät joulut sekä muistella mennyttä vuotta. Hyvää kuluvaa vuotta toivottelen kuitenkin! Ehkä siellä joku lukija vielä taustalla on? Tänään sain vihdoin inspiksen päästä kiinni, mutta kameran ja tietokoneen välinen yhteys ei ollutkaan ihan samaa mieltä. Miehen kanssa sitten kahteen pekkaan saatiin kuvat monen yrityskerran jälkeen siirrettyä koneelle... Tekniset ongelmat ei oo sit mun juttu lainkaan.

Joulukuu oli kiireinen. Ehkä nyt tammikuussa vähän rauhoittuu. Pienemmät lapset aloittavat uudessa päiväkodissa ja itse allekirjoitin vakituisen työsopimuksen. Työaika lisääntyy ja vastuukin. Kunhan tässä alkuun päästään ja kevätvalo taas ilmaantuu ilmoille, niin toivottavasti saisin tännekkin kuulumisia kirjoiteltua vähän tiheämpään tahtiin. Iloisia ja onnellisia asioita siis meidän alkuvuoteen. Sisustushaaveita on ja aika arvokkaita, joten sunnuntaisin töihin meno ei tunnukkaan enää ihan niin hankalalta. Tsih...

Joululahjaksi sain siskoltani tuon Lillstrumpa och syster- printin. Ja se onkin aivan ihana! Innostuin myös kaivelemaan kaapista matonkudetta ja siitä onkin syntynyt jo muutamia patalappuja kympin puikoilla kitkuttaen. Aika tuhtia puuhaa se.

Kuullaanhan taas. PUS!

torstai 4. joulukuuta 2014

Jouluisempaa





Meillä on kaksi nuorinta lasta syntynyt näin loppuvuodesta. Nuorin Itsenäisyyspäivänä. Juhlittiin tyttöjen kasvua viikonloppuna ja nyt on aika korjata synttärikoristeet pois ja vaihtaa jouluisempaa ilmettä tilalle. Tuo suuri harmaa tähti on Metsolassa- blogin Riden käsialaa. Kaunis kuin mikä! Pienet kynttiläkipot löytyi Helsinkiin juuri avatusta Habitatista. Ihastuin niiden muotokieleen, väriin sekä samettiseen pintaan. Eikä hintakaan hirvittänyt, alle 2e/kpl.

Ja flunssa se meinaa edelleen kataa petiin, sitä vastaan taistellaan siis yhä. Vanha kunnon höyryhengitys on paras apu yskään. Sanonpa vaan. Nyt saisi tauti helliittää otteestaan, jotta pääsisi nauttimaan ja tunnelmoimaan joulunalusaikaa. Ensiviikolla on meidän perheen ensimmäiset päiväkodin joulujuhlat. Aika liikuttavaa jo näin etukäteen...

maanantai 24. marraskuuta 2014

Ompelun hurmaa




Muistatteko kun kerroin, että perustettiin sellainen #onnellistenompelijoiden kerho? Ja, että kerhossa on niin kovin mukavaa? Voin kertoa vielä uudelleenkin. Kesällä pakattiin siis autoon ompelukoneet ja nuppineuloja. Lankaa, kangasta ja paljon hyvää mieltä. Ajeltiin Petran ja Mirvan kanssa Mirkkumuorille kylään ja polkaistiin koneet käyntiin. Tavoitteena oli saada mekko illan aikana ommeltua. Iso tavoite, sillä yläasteen kässätunneista ja edellisistä ompeluksista oli hetki vierähtänyt. Mutta niin vain saatiin valmista aikaiseksi. Voi sitä riemun tunnetta ja ompelun hurmaa! Ihan huikeeta! Yhteishenki ja tsemppi oli mieletöntä. Ja on kyllä edelleen!

Nyt sitten talven kynnyksellä saimme yhteistyötarjouksen Noshilta. Ai että, aika hienoa! Saimme jokainen valita Noshin kangasuutuksista itselle mieluisimman. Valitsin tuota ihanaa harmaata Salmiakkia. Aivan hurmaava kuosi ja trikoo on ekologista luomupuuvillaa. Pehmeää ja ihanalta tuntuu myös ihoa vasten. Ja tytötkin tykkää, valmiina vaatteena mukavan tuntuinen päällä. Ompelin kankaasta kaksi mekkoa tutulla Mekkotehtaan Alviina- kaavalla. Muokkasin isomman tytön mekkoa siten, että helman päärmeeseen pujotin kuminauhan sekä kavensin hihoja. Pikkuisen mekko sai pinkin kanttinauhan helman sisäpuolelle. Mekon mallissa on jotain pikkumyymaista ja tykkään siitä kovasti. Ylijäämästä surauttelin vielä vauvalahjaksi ystävän pienelle pilvimobilen, johon inspis löytyi täältä. Musta mekko on ommeltu myös samalla kaavalla.

Kaikista mukavinta tässä on se, että peikko ompelua kohtaan on selätetty ja ompelukone on nykyisin ihan kaveri. Uuden oppiminen on mahtava tunne!


Yhteistyössä: Nosh.fi