sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

ihan hyvä päivä







Viiksekästä menoa.

Oon pikkasen kriiseillyt tuon keltaisen Pandoran kanssa. Ei meinaa millään asettua mihinkään huoneeseen. On liian värikäs tai jotain.  Emmäätiiä. Sanna Matildan uusi mustavalkoinen Pandora näytti tosi kivalle tuon samaisen Randin päällä, joten kokeilimpa samaa tyyliä itsekkin. Ihan hyvä tuli. Mattoala lattialla kasvoi, mikä on tervetullutta. Jos vaikka sen mustankin maton joskus jostain superalesta kotiin kiikuttaisi.

Flunssasta huolimatta on koko viikonloppu touhuttu. Sain viimeisen muuttolaatikon illalla purettua. Wuhuu! Aikamoisen kiva fiilis. Lisäksi on myös saatu remonttirintamalla asiaa etenemään ja puuttuvia väliovia sahattua oikean mittaisiksi. Tehtyjen hommien listaan lisättäköön tietysti kaikki tuhanteenkin kertaan vaihtuneet suunnitelmat seinien suhteen. Lopullinen päätös vielä kuitenkin uupuu. Plaah. Melkein hermostuttaa jo:D Ja yöpöydät pääsivät lopulta uuteen kotiin. Terveisiä vaan sinne teille :)

Tigeristä löytyi viiksekkäitä tiskirättejä. Iso paketti kahdella kolikolla. Oon pikkasen myöhäisherännäinen näiden viiksien kanssa, mutta aika hauskoja nuo on. Lapset kuuluu laulavan unilaulunaan "vanhoja poikia viiksekkäitä, mies sekä hylje kumpikin on." En kyllä tunnusta, että oisin opettanut moista...:D


4 kommenttia:

  1. Mäkin pääsin noihin viiksiin kiinni vasta siinä V:n yökkärissä joka olikin sitten pakko-ostos. Tiskirätit on kanssa hauskoja! :)

    Kivalta näyttää mattokollaasi! Mun makuun tuo keltainen tuo just mukavasti väriä. Jos joskus tympäännyt kokonaan niin tarjoa mulle ;)

    Ihanalta näyttää teillä muutenkin! Ja mikä mahtipuuhaviikonloppu. Viimeinen muuttolaatikko pois - jippii!! Me vietiin ekat perille...

    Uusi tyyny ei tainnut vielä olla kuvissa mukana..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja noi rätit on oikeesti vielä hyviäkin. Ilohan niillä on putsailla maitoja lattialta ;)

      Kiitti! Mä muistan sut. Mut vielä en uskalla alkaa myyntipuheita tuolle miehelle pitämään. Se ei koskaan enää ajais mihinkään kaupoille :)

      Ja kiitti. Alkaa pikkuhiljaa kaaos selättymään ja voi mikä ilo olikaan kun saatiin eteisen väliovi paikalleen. Ei tartte enää rattaita ihastella joka kerta kun ohi kävelee. Muuttolaatikot on rumia. Onneksi niitä ei enää tartte katella. Tsemppiä teille :)

      Ei oo tyyny mukana näissä :) Annon kolmiot oli pakko saada...

      Poista
  2. Hauska idea nuo matot noin päällekkäin. Ja tuo marmorinen alusta on vaan niin ihan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, mutta kuitenkin ehkä kaipaisin sitä mustaa mattoa tuon keltaisen tilalle.Marmorista tykkään itekkin :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!