lauantai 3. tammikuuta 2015

Onnellista vuotta 2015


Blogitauko venähti aikamoisen pitkäksi. Ihan sen enempää suunnittelematta. Tässä välissä olisin voinut toivotella hyvät joulut sekä muistella mennyttä vuotta. Hyvää kuluvaa vuotta toivottelen kuitenkin! Ehkä siellä joku lukija vielä taustalla on? Tänään sain vihdoin inspiksen päästä kiinni, mutta kameran ja tietokoneen välinen yhteys ei ollutkaan ihan samaa mieltä. Miehen kanssa sitten kahteen pekkaan saatiin kuvat monen yrityskerran jälkeen siirrettyä koneelle... Tekniset ongelmat ei oo sit mun juttu lainkaan.

Joulukuu oli kiireinen. Ehkä nyt tammikuussa vähän rauhoittuu. Pienemmät lapset aloittavat uudessa päiväkodissa ja itse allekirjoitin vakituisen työsopimuksen. Työaika lisääntyy ja vastuukin. Kunhan tässä alkuun päästään ja kevätvalo taas ilmaantuu ilmoille, niin toivottavasti saisin tännekkin kuulumisia kirjoiteltua vähän tiheämpään tahtiin. Iloisia ja onnellisia asioita siis meidän alkuvuoteen. Sisustushaaveita on ja aika arvokkaita, joten sunnuntaisin töihin meno ei tunnukkaan enää ihan niin hankalalta. Tsih...

Joululahjaksi sain siskoltani tuon Lillstrumpa och syster- printin. Ja se onkin aivan ihana! Innostuin myös kaivelemaan kaapista matonkudetta ja siitä onkin syntynyt jo muutamia patalappuja kympin puikoilla kitkuttaen. Aika tuhtia puuhaa se.

Kuullaanhan taas. PUS!

20 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta! Pitkästä aikaa sain aikaiseksi tulla kurkkimaan tänne teidän kuulumisia :) Aika tuntuu nykyään katoavan ihan hetkessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sari! Aika sujahtaa siivillä, kohta on taas kesä. Kiva kun kävit kurkkaamassa! :)

      Poista
  2. Kivaa uutta vuotta teillekin! Ja kivoja juttuja tuntuu siellä tapahtuvan, onnea vakituisesta työstä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde! Joo, arkea helpottavia myös. En tuohon tekstiin tajunnut lisätä, että vihdoin saatiin kaikki kolme samaan päiväkotiin! Syksy oli aika rumbaa. Kiitos, vakituinen sopimus oli paras joululahja meille.

      Poista
  3. Hyvää uutta vuotta! Täällä ollaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki, ja ompa mukava kuulla että olet siellä edelleen! <3

      Poista
  4. Heippa! Ihastuin totaallisesti tuohon valkoiseen tasoon sängyn vierellä. Onko se mistä hankittu? :) Olisi kovasti etsinnöissä yöpöydän kaltaista yksilöä makuuhuoneeseen eikä mikään säväytä ja nyt sitten tuli eteen tuo ihanuus, joka voisi olla aika hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taso on Ikean matalaa Bestå-sarjaa. Tuohon meidän tasoon pitäisi ostaa toinen ovi, mutta aina se unohtuu. Mutta edullinen peruskaluste. Voin suositella .)

      Poista
  5. Hyvää uutta vuotta myös teille! En kestä tuota teidän makkaria, ihanan harmoninen ja kauniita harmaan eri sävyjä! Ja vitsit miten söpö tuo printti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Mä tykkään siitä nyt itsekkin hirmusesti, harmaa valtasi sen eikä haittaa lainkaan. Printti on kyllä söpö ja mieleinen!

      Poista
  6. Ihania kuvia ja ihana printti! Onnea vakituisesta paikasta ja hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Mukavia juttuja teidänkin vuoteen! :)

      Poista
  7. Kauniita kuvia =) Ihanaa sunnuntaita ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Arki koitti, nyt jo torstai :) Hyvää kuluvaa viikkoa siis sinne!

      Poista
  8. Hyvää uutta vuotta Hanna! Kauniita kuvia ja tuo printti on erityisen ihana ja hauska etenkin siskolta saatuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaimaseni! Munkin mielestä siskolta saatuna se on aika merkityksellinen. On oikein mieleinen kyllä!

      Poista
  9. Hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle ja kaikkea hyvää sinne työmaalle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! Töissä tekemistä kyllä riittää... Nautin nyt siitä kuitenkin:)

      Poista
  10. Onpa ihana rento fiilis kuvissa!! Ja mikä matto! Ihana! Iloa uuteen vuoteen ja uusiin kuvioihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna paljon! Matto on edullinen löytö hm:n mallistosta. Kaikkea hyvää sinnekkin! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!