maanantai 6. lokakuuta 2014

Kauniimpi arki









Lehdessä kerrottiin, että ruotsalainen arki on kauniimpi. Voi olla, ehkä asenne ratkaisee? Mutta minä kyllä olen nauttinut tästä omastakin arjesta ja sen tuomista kiireistä. Blogi on jäänyt lähes kokonaan unohduksiin ja kynnys tarttua tuumasta toimeen on kasvanut ja kasvanut. Jutun tekeminen uudesta tyynyliinasta tuntuu höperöltä. Nyt kuitenkin iski inspis, johon oli pakko tarttua. Huomasin kuitenkin, että kuvausvaloa ei tällä hetkellä juuri ole. Ei vaikka olisi ihan keskipäivä ja valoisin aika. Niimpä kuvat on kamerasta kaivettuja, tässä kuukauden aikana napsaistuja. Niitä näitä. Kukistakin ajan kulun huomaa, osa on jo kuukahtanut aikapäivää sitten ja uusia on tullut tilalle. Kukkahöperyys on valloillaan, joskin se hoitaminen on vähän niin ja näin...

Eli oikein hyvää kuuluu! Entä mitä teille?



8 kommenttia:

  1. Ihana tuo haarapääskypaita, mistä se on hankittu? Arki on kaunista juuri sellaisenaan kun osaa ottaa sen niin. (kova opettelu itselle ollut muistaa tämä) Mutta välillä tulee kausia että aika menee muiden aikatauluissa (ruuhkavuodet, koulu ja päiväkoti-ikäiset), omaa aikaa ei oo eikä oikein aina inspiraatiotakaan. Itsellä on tullut pieni ähkykin joka puolelta pursuavaan tulvaan ja nyt nautinkin tästä että mun ei ole pakko ostaa mitään uutta eikä tehdä mitään erikoista, ehdin kyllä vielä! ;) Ihanaa syksyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pääskypaita on hennesiltä. 7,90 :) Leikkasin siitä alahelman resorin pois, nyt on parempi!

      Ja niin kiteytit sen mitä itsekkin ajattelen. Pitää iloita ja nauttia siitä mitä on, eikä tuijottaa niihin epäkohtiin joihin on vaikea vaikuttaa. Meillä mun vuorotyö tuo aikamoisen mausteen perheen arkeen ja yhteinen vapaa on todellakin kortilla. Pitää osata nauttia niistä vähäisistäkin vapaista ja tehdä niistä laadukkaampaa. Ystäväni sanoja lainaten <3 Ja blogi tulee nyt tällä hetkellä tärkeysjärjestyksessä häntäpäässä, mutta aina silloin tällöin tännekkin kurkkaan. Ja samaa ähkyä olen itsekkin kokenut!

      Mukavaa syksyä myös sinne!

      Poista
  2. Olen vähän keikallaan Ruotsalaiseen ja Tanskalaiseen sisustukseen, joten ymmärrän... mutta ihan olen sitä mieltä minäkin, että pitkälle on meidän asenteesta kiinni moni asia..

    Elämän normaali arki on ihan sitä parasta ja sen kyllä on aikoja sitten oppinut- sitä kun elämässä muutaman kerran joutuu pahaan paikkaan niin oppii aina vain enemmän arvostamaan kaikkea sitä hyvää mitä tavalliset päivät tuo.

    Ainakin toivon näin, että olen oppinut.

    Olen joskus miettinyt, että miksi ihmisillä (myös itselläni ajoittain) on niin kova tarve laittaa ja ostaa ...mitä sillä rakennetaan - turvaako ?? - saako sitä sillä .. tavaroilla. En tiedä - menee vaikeaksi.
    SInulla on kauniita kuvia - mukavaa syksyn jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, sama juttu! Ruotsalainen ja Tanskalainen tyyli on mullekkin tosi mieleinen :) Mutta ehkä enemmän ajateltuna lehtijutun otsikkoa, esim. ruotsissa on ihmiset aina tosi positiivisia. Ja positiivisuus kantaa pitkälle ja tuo menestystä monessa asiassa...

      Tavallinen arki on juuri sitä parasta luksusta. Vaikkakin uupuneena kuumeisten nuhanenien niistäminen käy raskaaksi ja töiden hoito valvottujen öiden jatkeeksi yms. on aikamoista selviytymistä aamusta iltaan. Niin siltikin jos perusasiat ovat kunnossa, on se niistohommakin ihan jees :) Minäkin toivon ja opettelen.

      Tavaraa on maailma täynnä. Kaikkea kaunista ei tarvitse omistaa, voi ihailla muilla. Kiitos hyvästä kommentista! Mukavaa syksyä sinnekkin :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Täälläkin on blogi-inspis jossain ties missä. Mutta jos sitä minäkin. :) Meille kuuluu flunssaa oikein olan takaa, joten pitää keksiä jotain mielenkiintoisempaa kerrottavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, noita syysflunssia taitaa olla nyt vähän joka torpassa. Toivottavasti nyt on jo paremmat olot siellä <3

      Kirjoitellaan sitten kun siltä tuntuu. Väkisellään on vähän kankeaa... ;)

      Poista
  4. Teillä on kaunista. Mä oon kans huomannut, että valo kuvaamiselle alkaa olla vähissä. Yhtenä päivänä kun oli aurinkoista, heiluin ihan onnessani kameran kanssa, kun taas sai kuvattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, nythän se vasta piemeätä onkin! Apua! Päivällä on ihan harmaata. Jalustan tarve olisi todellinen, jostakin vain kuvausintoa ja järjestystä olisi ensin saatava;) Kiitos Satu!

      Poista

Kiitos kun kommentoit!