keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Pariisin lumoissa













Otettiin miehen kanssa kolme yötä lomaa arjesta ja pakattiin laukut koneeseen. Matkattiin Pariisiin. Käveltiin paljon, ihmeteltiin, ihasteltiin, puistateltiin inhosta, syötiin hyvin. Ja nukuttiin. Miten ihanaa ja tervetullutta!

Nähtiin miljoonakaupungista vain pintaraapaisu. Kierrettiin nähtävyyksiä, Eiffel- torni ja riemukaari tietenkin. Louvren pihamaalla pyörähdettiin ja Versaillesin linna myös katsastettiin. Eksyttiin vahingossa kirppikselle ja vartavasten mentiin monien kehumaan Merci-lifestylekauppaan. Ajettiin metrolla eestaas, milloin lilalla ja millon keltaisella linjalla. Käytiin paikallisessa Mäkissä toteamassa, että sieltäkin voi löytää Designia. Eamesin tuolit maustettuna laitapuolenkulkijan eritteillä. Nähtiin köyhyyttä ja kurjuutta, rikkautta, rakkautta ja rumaa sekä sitä glamouria ja kultahippusia. Koettiin homeinen hotellihuone ja croisanttiähky. Pidettiin hotellihuoneessa piknikkiä, punaviinin ja patongin kera. Käveltiin kilometritolkulla, onneksi lenkkarimuoti oli sielläkin kuumimmillaan. Kotiin tuotiin tuliaisiksi hyvää mieltä ja virtaa arkeen. Mielen sopukoihin jäi niin paljon ihania muistoja. Ihana kaupunki, ihana matka. Ja aivan ehdottoman paras matkaseura!

"Pariisi ei nuku koskaan!"

23 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Siellä oli niin paljon kuvattavaa! Kamera täyttyi kuin myös puhelin...

      Poista
  2. Kuulostaa täydelliseltä! Ja sitähän Paeiisi onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli! Paljon turisteja, mutta me ei jouduttu jonottamaan mihinkään. Jäi kyllä kivat muistot! Ja tekemistä riitti ;))

      Poista
  3. Kuulostaa täydelliseltä tosiaankin! Vau :) Ja tervetuloa kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisen lapsiperheen vanhemmalle miniloma kerran vuoteen olisi kyllä melkein pakollinen. Vaikka nyt reissusta palanneena uuvuttaa, niin on se vaan sen arvoista. Jaksaa arkea paremmin kun mieli on saanut virkistyä ;) Kiitos, kotona on myös hyvä olla! :)

      Poista
  4. Näyttää ja kuulostaa kivalta! Voisi toimia täälläkin tuollainen aikuisten irtiotto Pariisissa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli! Suosittelen lämpimästi! Meille tämä oli ensimmäinen irtiotto sitten -09....

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Se oli ihana! Matkakuume vaan on kumma kun se ei laannu matkustamisella... ;)

      Poista
  6. Upeita ovat kuvat! Pariisi on kyllä yksi hienoimmista kaupungeista, joissa olen käynyt. Ja siellä varmaan riittäisi nähtävää pitkällekin lomalle, lyhyesti olen vain itsekin käynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa tuli harmi kun tiesi että ei kerkeä näkemään läheskään kaikkea mitä olisi halunnut. Mutta aika paljon me kolmeen päivään kuitenkin kerettiin. Varmasti riittää uusia juttuja vaikka olisi aiemminkin käynyt.

      Hieno kaupunki. Iso ja mahtipontinen.

      Poista
  7. Vähän kerkisinkin raporttia jo odotella, ja kyllä kannatti! Ensin viipyilin kuvissa, sitten nautin tarinasta. Ihana lomanen, jonka muistoilla varmasti jaksaa pitkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin meinasin, että en saa aikaiseksi mitään kirjoittaa. Mutta kun latasin kuvat koneelle, sain inspiksen. Kiva jos tykkäsit! :) Kyllä jaksaa, mutta oishan se kiva päästä pian uudestaan johonkin... ;DD

      Poista
  8. Aivan ihania kuvia!!! Pääsee vähän teidän lomafiilikseen kuvien välityksellä :)

    VastaaPoista
  9. Oooh, mitkä kuvat. Mä tahtoisin myös mennä. Kerran olin ja niin kipeänä, että paluussa kentältä pääsin suoraan sairaalaan. Tahtoisin mennä uudestaan ja nauttia. Paras muisto on modernintaiteen museon kattoterassilta, jossain sain viilentävän smoothien. Teidän loma kuulostaa täydelliselle irtiotolle - ihanalle yhteiselle ajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Suosittelen tuolla käymistä! Voi, aika kurja muisto sun pariisin reissulta! Toivottavasti saisit tämän vielä korjattua <3

      Poista
  10. Ihania kuvia ja varmasti vielä ihanampia muistoja! Pariisissa olisi kyllä ihana päästä joskus käymään. Tosin Euroopassa on melko monta muutakin kaupunkia, joista voisin sanoa samaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistoja jäi ja näiden kuvien lisäksi kamera ja tietone pullistelee kuvista jotka pitäisi käydä läpi. Matkakuume kasvaa matkustellessa, mäkin tietäisin jo mihin sitten seuraavaksi suuntaisin...:)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!