lauantai 1. joulukuuta 2012

joulukuu






Joulukuu, aika huikeeta. 
Valmistelut joulua varten on meillä vähän retuperällä.
Lahjat edelleenkin kaupassa vaikka tänä vuonna piti todellakin olla ajoissa liikenteessä. 
Tämäkin viritelmä valmistui vasta ihan viime tipassa, ennen puoltayötä kuitenkin...:)

Monet ovatkin jo oman kalenterinsa esitelleet. 
Tässä olis vielä meidän versio, 
jonka avulla lasketaan jäljellä olevat yöt Joulupukin tuloon. 
Pikkaisen on muuten malttamatonta pikkuväkeä meillä... :)

Idean nappasin suoraan Petralta
Käytin pusseihin jo valmiina olevia tarvikkeita, eli en ostanut mitään uutta tätä varten. 
Kaapista löytyi ja löytyy edelleen niin paljon lahjapaperia, että tein pussit itse. Leikkasin paperista sopivan kokoiset kaistaleet ja surautin ompelukoneella reunat yhteen.
Ruskeisiin pusseihin liimasin vielä somisteeksi kakkupaperista palaset.
Helppo homma!

Ja numerot täältä.

Nyt sitten vielä kauppaan hakemaan yllätyksiä pusseihin...



4 kommenttia:

  1. Onpa hieno joulukalenteri!
    Meillä avattiin tänään muumikalenterien ensimmäiset luukut. Kalenterit matkasivat Suomesta siskon matkalaukussa tänne.
    Eilen käytiin ostamassa uima-allas ja tänään pitäisi ostaa joulukuusi. Aurinko porottaa ja kohta pitää lähteä testaamaan uima-allas. Joulukuussa! Niin outoa, mutta myös niin erilaisen ihanaa.
    Mukavaa joulunodotusta teille kaikille ja muistahan tekstata kun on suurempia uutisia <3.

    PS. Kesän myötä myös ötökät ovat palanneet... YÄK. Odottelen juuri puutarhuria ratkaisemaan muurahaisongelmaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Muumikalenteri ois varmasti myös täällä suuressa suosiossa! Vautsi, miltä kuulostaa. Ihanalta kerrassaan! Nauttikaa lämmöstä, ens jouluna toivottavasti ootte täällä hankien keskellä. Eikös niin? :) Terkut ja halit sinnekkin kaikille. Ilmotellaan juu :)

      Ja tsemppiä murkkutaistoon. Yäk.

      Poista
  2. Siis vau, mä olen ihan sanaton. Upeat pussit! Mun on saatava uusi ompelukone jossa ei alalanka löysty, tai sitten joku säätämään se kone mikä on! Kankaan ompelu on mitä on, mutta jospa paperi oliskin se mun juttu ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä sain just uuden koneen, ja kylläpä onkin erilaista ommella kun äitin yli 20 vuotta vanhalla... ;) Paperi taipuu hyvin mulla, ja varsinkin tälläset pienet ja simppelit hommat. Kangas takkuaa oli kone mikä hyvänsä. Täytys ottaa aikaa ja opetella kun niin ois paljon ideoita, jotka tyssää siihen kun ei vaan osaa... :(

      Poista

Kiitos kun kommentoit!